Archive

Please reload

Tags

Please reload

Tutkimusretki alkakoon!

May 29, 2017

Ihan pihalla! oppilaat ympäristöntutkijoina -hanke käynnistyi virallisesti Suomen Ympäristökeskuksen tiloissa 19.4.2017 hankkeen kick off -tilaisuudessa.  Paikalla olleet hankekuntien edustajat pääsivät tutustumaan lähemmin hankkeen tavoitteisiin ja toimintaan sekä kuuntelemaan mielenkiintoisia puheenvuoroja. 

 

Hankkeessa lähdetään oppimaan ja luomaan uusia opetusmalleja ympäristön tutkimisen teemojen ympärille. Oppilaat pääsevät tutkimaan omaa lähiympäristöään erilaisista näkökulmista. Miltähän esimerkiksi oman lähijärven rehevöityminen näyttää historian näkökulmasta? Entä miten asiasta on raportoitu ja mitä siitä voisi raportoida? Onko media unohtanut jotain? 

 

Ihan pihalla! on ilmiöpohjaista ja tutkimuksellista oppimista. Oppilaat tutkivat ympäristöön liittyviä ilmiöitä ja tekevät tieteellisesti arvokasta tutkimustyötä oppiessaan uutta.  Oppimisessa hyödynnetään seppo-pelialustaa ja SYKE:n tietokantoja ja materiaaleja aivan uudella tavalla. Tavoitteena on, että hankkeen päättyessä olemme luoneet uudenlaisia, innostavia opintokokonaisuuksia, joita voidaan hyödyntää koko peruskoulun tasolla.

 

Jokainen tutkimus täytyy suunnitella hyvin, ja sama pätee hankkeisiinkin. Ennen kuin oppilaat pakkaavat ympäristöreppuihinsa mittalaitteet ja kännykkänsä, täytyy opettajien osata ohjata tutkimuksen tekemistä. 

Kevään ja syksyn 2017 aikana toteutetaan opettajille koulutuskokonaisuus, jossa opettajat tutustuvat aiheeseen ja tutkimuksen tekemiseen, ihan pihalla ja pelatan, kuten hankkeen luontoon kuuluu.

 

Tervetuloa mukaan, tutkimusretki alkaa tästä!

 

 

 

Please reload

Recent Posts

Please reload

    ©2017 by Ihan pihalla!

    Sata reppua, miljoona tutkimusta